Kiertueemme alkaa! / Vår turné börjar!



Tule tapaamaan meitä, sillä välitämme!

Hyvät Itä-Uudenmaan asukkaat,


"We care" -kiertueemme alkaa!


Hyvinvointialue vaaleista on jo tovi. Teitä varmaan mietityttää mitä päättäjät ovat saaneet aikaiseksi tähän mennessä ja mitä tulevaisuus tuo tulleessaan. Yksi keskeisimmistä teemoista vaalikampanjamme aikana oli hyvän elämän mahdollistamisen asuinpaikasta riippumatta. Kampanjamme aikana totesimme mm. seuraavaa:


HYVÄÄ ELÄMÄÄ

Hyvää paikallista elämää. Jatkuvan palveluiden keskittämisen sijaan päätöksentekijöiltä peräänkuulutetaan rohkeaa kehittämisotetta ja hyvän elämän edellytysten mahdollistamista. Tähän perinteinen politiikka ei taivu. Tarvitsemme uutta otetta ja eri asenteella toimivat päättäjät. Siksi Liike Nyt.


Tule sinäkin kiertueemme aikana keskustelemaan aluevaltuutettujen Maria v. Flittnerin ja Roy Harkimon kanssa, sekä varavaltuutettujen Sandra Riipin ja Rasmus Lindroosin kanssa. Paikalla myös luottamustehtävää hoitavat Johanna Knoop ja Olli Kykkäken.


Porvoon syysmarkkinoilla pe 7.10.2022 klo 10-18 - Torilla tavataan!


Meitä kiinnostaa teidän sydämellänne olevat asiat, ja samalla voimme halutessanne kertoa tuoreimmat kuulumiset hyvinvointialueen valtuustotyöskentelystä. Mitä on tapahtunut ja mihin olemme menossa.


Tule siis tapaamaan meitä, sillä välitämme!


Maria v. Flittner, Roy Harkimo, Rasmus Lindroos, Sandra Riipi, Olli Kykkänen ja Johanna Knoop



Kom och träffas oss – Vi bryr oss!

Bästa östnylänning,


Vår ”We care” turné startar!


Det har gått en tid sedan valen. Kanske ni funderar på vad beslutsfattarna fått tillstånd, eller vad framtiden för med sig. Ett av våra centrala teman under valkampanjen var att möjliggöra ett bra liv var än man bor. Vi konstaterade bland annat följande under vår kampanj:


ETT BRA LIV

Vi bör ta beslut som leder till att medborgarna ges möjlighet till ett bra och tryggt liv var man än bor. I stället för att kontinuerligt utföra en centralisering av tjänster och en försämrad lokal servicenivå. här krävs det nytänkande på alla nivåer. Därför behövs Rörelse Nu.


Ta även du tillfället i akt och ryck oss i ärmen under vår turné. Kom och prata med ledamöterna Maria v. Flittner och Roy Harkimo. På plats är även suppleanterna Sandra Riipi, Rasmus Lindroos och Olli Kykkänen, Johanna Knoop som innehar förtroendeuppdrag.


Vi är på höstmarkanaden i Borgå fre 7.10.2022 kl. 10-18 - Vi ses på torget!


Vi är intresserade av dina åsikter och vad du har på hjärtat. Ifall du så önskar kan vi dessutom berätta de senaste nyheter från välfärdsområdets fullmäktigearbete. Vad vi har på gång och vart vi är påväg.


Kom och träffas oss – Vi bryr oss!


Maria v. Flittner, Roy Harkimo, Rasmus Lindroos, Sandra Riipi, Olli Kykkänen och Johanna Knoop



Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki